Asiakkaamme
Asiakkaita monilta toimialoilta
Asiakkaidemme tarpeet ja toiveet ovat aina kaiken toimintamme keskiössä. Pystymme tarjoamaan asiakkaillemme jo valmiita tutkimustuotteita tai räätälöityjä tutkimuspalveluita asiakkaidemme kulloisenkin tarpeen mukaan.
Pyrimme tutkimuksissamme perusteelliseen ja luotettavaan lopputulokseen, jossa asiakkaamme voivat luottaa käyttämiemme menetelmien pohjalta saatuihin tuloksiin, oman toimintansa kehittämisessä. Olemme toteuttaneet tutkimuksiamme useilla eri toimialoilla, pienissä, noin 20 hengen yrityksissä ja yhteisöissä sekä suurissa yli 1000 henkilön organisaatioissa.
”Sensor Tutkimus Oy toteutti kanssamme työhyvinvointiin liittyvän kyselyn sekä laajemman asiakastyytyväisyyskyselyn asiakkaidemme keskuudessa vuonna 2024. Kyselyiden pohjalta pystyimme löytämään helposti henkilöstöllemme tärkeitä osa-alueita, heidän työssä viihtyvyyden ja motivaation parantamiseksi. Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset antoivat meille konkreettisia työkaluja niiden palveluiden ja tuotteiden kehittämiseksi, joita meidän asiakkaat erityisesti arvostavat. Suosittelemme lämpimästi Sensor Tutkimus Oy:tä yhteistyökumppaniksi vastaavien kyselyiden toteuttajana!”
- Sonja Alaraatikka & Taina Stark
Yrittäjät
Beebike Oy
Asiakasyrityksiämme ovat olleet mm:
A-Tulkkaus Oy
Autoliitto ry
Beebike Oy
Forchem Oyj
Inarin kunta
Jokilaaksojen musiikkiopisto
Kolpeneen tuki- ja osaamiskeskus
Kouvolan aikuiskoulutuskeskus
KSL – Opintokeskus ry
Leader Peräpohjola ry
Lohjan Liikuntakeskus Oy
Polvijärven kunta
Savonlinnan seurakunta
SS-Teracon Oy
Suomen arkkitehtiliitto – SAFA
Suomen maisema-arkkitehtiliitto – MARK
Suomen Palautuspakkaus Oy
Suomen riistakeskus
Turun Teknologiakiinteistöt Oy